Sinevan Balenciaga

KV-II
suomalainen puoliverinen, ori
maksanrautias (ee/Aa), 168 cm
syntynyt 17.9.2019 Suomessa, nyt 5 vuotias
koulutustasoltaan nyt Helppo A, tavoitteena Grand Prix
kotitallina on Hopiavuori
kasvattanut Daniel Susineva, omistaa Agnes Svartbacka (VRL-05772)

                   

Bramble Berry Boi
mustanruunikko FWB-ori
VIP MVA Fn, KTK-II
Banana Mania
Fn, KTK-II, PKK-V, PP-MVA, VIP MVA
Celestina
KTK-II, Fn, VIP MVA
Sinevan Enchanti
vaaleanpunaruunikko FWB-tamma
VIP MVA Fn, KTK-II
Schwartzwaltz
VIP MVA Fn, KTK-II
Electrizia
VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-I

Sinevan Balenciaga, "Lex"

Mä en ollut alusta asti vakuuttunut Lexistä. Sinä päivänä kun Peter sitä ylpeänä esitteli tallin pihassa mietin, että on kyllä harvinaisen hermostunut ori. En mä koskaan ollut tykännyt erityisemmin todella herkistä hevosista ja Lex oli juuri sellainen. Ekat päivät se sai tutustua uuteen kotiinsa Ameriikoissa eikä se tuntunut rauhoittuvan kunnolla lainkaan. Kävin sille höpöttelemässä ja rapsuttelemassa mutta aina mua vastassa oli silmiään muljautteleva nuori ori. No onneksi Lex tartti vaan aikaa ja alkoi rauhoittua siinä viikkojen kuluessa kun pääsi satulan alle ja hommiin. Ei meijän tarina siis alkanut rakkaudella ensisilmäyksellä, mut en mä sellaiseen ole koskaan uskonutkaan.

Lex on herkkä. Pahojaan se ei tee, mutta piru vie se on herkkänahkainen tapaus. Käytökseltään Lex on jopa ruunamainen. Se ei kenkkuile tai machoile nuorten oriiden tyyliin vaan on ennemmin sivustaseuraaja, tarkkailija. Pitkälti yhden ihmisen hevonen koska tämän kanssa ei luottamussuhdetta saa aikaiseksi yhdessä tai kahdessa yössä. Mulla meni viikkoja, kuukausiakin että ori rentoutui mun seurassa niin että sain rauhassa häärätä sen ympärillä. Nykyään se on mun kanssa kuin ihmisen mieli ja saisin vääntää sen vaikka solmuun ilman hämminkiä. Meijän kemiat Lexin kanssa vaati sumplimista mutta nykyään ori on saanut sen verran itsevarmuutta ettei mun tarvitse jännätä oonko sille liian kova. Mitkään päivittäiset hoitotoimenpiteet ei tuota ongelmia, pesut pesupaikallakin menee ookoo. Kengittäjä ja eläinlääkäri on varmaan orin loppuelämän ajan super epäilyttäviä ja on kaikille helpompi tunkea rauhoittavat naamaan sille ennen niiden käyntiä.

Niinkun mainitsin, Lex on aina tehnyt töitä mielellään. Se on luonteeltaan miellyttämishaluinen, mut ratsuna se toimii vaan kaikista tutuimpien kanssa. Eli käytännössä mun kanssa. Sillä on tosi hyvä meininki aina kotona treenatessa ja se kestää monta toistoa kyllästymättä. En mä muista koska se olis jotenkin protestoinut tai kiukutellut, kiltisti se tekee mitä pyydetään ja yrittää kovemmin kuin muut. Ihan kuin sen tarvitsis todistella jollekin jotain. Lex on kyllä ratsunakin herkkä eikä sitä voi monotella pohkeilla miten tykkää tai nyppiä suusta, raukka menee siitä ihan lukkoon. Mä olen oppinut sitä ratsastamaan todella hellästi ja välillä oikeasti tuntuu et Lexi toimii ajatuksen voimalla. Mut mitä liikettä orista lähtee! Vanhemmat on ollut nappivalinta ja niiltä on periytynyt uskomattomat liikkeet Lexille. Se on varmaan ollut niitä varsoja jotka vaan ravailee jalat kauniisti ojennettuina jo maitovarsana kun muut lapset rellestää.

Varusteet



Lexin varusteet tarjoaa; Equestrian PRO, Hemsbury Saddlery, Sokka Luxuries ja Kreivittären Varusteliike

Saavutukset & palkinnot

Lex palkittiin Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuudessa 20.3.2020 KV-II palkinnolla!
Pisterivi näytti tältä: Rakenne: 10, Laukka: 5, Ravi: 5, Käynti: 2, Lisäpisteet: 2, Suku: 2.5


Näyttelyt

12.4.2020 De Civitate Deorum, EO-sert (tuom. Pölhö)
30.4.2020 Zeiton Sporthorses, EO-sert (tuom. Odelie)
8.5.2020 Encore, EO-sert (tuom. Lissu)
15.5.2020 Hiekka-Ahon Hevostalli, EO-sert (tuom. Odelie)
21.6.2020 Zen, EO-sert (tuom. Pölhö)


Kisakalenteri

28.3.2020 Kalla CUP, 1. Kevätpäiväntasaus - Helppo B - 24/26 (59,314 %)
28.3.2020 Kalla CUP, 1. Kevätpäiväntasaus - Helppo A - 7/26 (73,571 %)

5.4.2020 Tie Tähtiin, 1. osakilpailu - Helppo A - 4/18
19.3.2020 Tie Tähtiin, 2. osakilpailu - Helppo A - 4/18
3.5.2020 Tie Tähtiin, 3. osakilpailu - Helppo A - 4/18
17.5.2020 Tie Tähtiin finaali - Helppo A - 3/18


Muut tapahtumat

23.3.2020 Sjöholman harjoituskisat - Helppo B - 3/8

Tuomarin kommentti: Agnesin oli helppo ratsastaa rata läpi hymyillen, sillä satulan alla oli miellyttävän oloinen ja hyvin liikkuva Lex. Hevosella oli ikäisekseen mahtava ponnistusvoima takaosassaan ja erityisesti ravi oli hyvin jousitettua. Vaikkei maksanrautias puoliveriori vaikuttanut vielä kovinkaan rutinoituneelta ratsulta, sillä oli herkkyyttä kuunnella ratsastajan pienimmätkin avut ja reagoida niihin mukisematta. Todella hieno aihio!

Tarina kisoista luettavissa päiväkirjasta


7.6.2020 Kouluratsukatselmus Latviassa
Yleisvaikutelma: 3
Ratsastettavuus: 3,5
Tekniikka: 2,5
= 9

"Hyvin hermostuneen oloinen, mutta näyttävä nuori. Liike oli heti ensimetreiltä lennokasta. Ei malttanut pysyä paikoillaan satuloidessa, huuteli muille hevosille ja pärräsi niin että kirjuri meni apukädeksi.

Ratsastaessa tarvitsisi enemmän myötäystä ohjasta, nyt schwung jäi vajaaksi. Luultavasti myös jännityksellä oli osuutta asiaan. Askel on varsinkin ravissa pitkä ja matkaavoittava, käynnissä tahti pysyi puhtaana hermoilusta huolimatta. Takaosa oli ravissa välistä aktiivisempi kuin etuosa. Liikkui etupainoisena ja atlasnikama kaulaa alempana.

Ori hermostui aavistuksen verran vieraasta ratsastajasta. Vaati useita ympyröitä ennen kuin askel muuttui tasatahtiseksi. Painoapuja kuunteli herkästi ja tuntui notkealta kaikkiin suuntiin. Toimi upeasti pienillä avuilla ja lonkkien liikuttelulla kuin klassinen ratsu konsanaan.

Nuorikko vaikuttaa lupaavalta, mutta siinä on myös paljon tekemistä. Ratsukoulutus on aloitettu todella aikaisin, mikä on voinut olla omiaan etupainoisuuden kehittämisessä. Tarvitsee nyt paljon alalinjaa voimistavaa harjoitusta. Mikäli koulutuksessa on käytetty apuohjia, ne kannattaa jättää pois, sillä terve schwung häviää niiden käytön myötä kokonaan. Maltillisella matalatasoisella perustyöskentelyllä ehtii vielä tekemään hyvän pohjan näin nuoren kanssa."

Lexin päiväkirjaa voi lukea myös Hopiavuoren foorumilta

4.3.2020

Tuijotin ulos keittiön ikkunasta, ulkona oli edelleen harmaata. Se sama harmaus oli jatkunut jostain lokakuusta saakka. Harmaata oli mun päänkin sisällä. Viimeisen vuoden aikana mun elämä oli mullistunut monella tapaa ja tää viimeinen rutistus oli vienyt musta viimesetkin voiman rippeet. Se tuntui oudolta, mä olin aina se vahva tyyppi joka ei hätkähtänyt mistään ja jaksoi painaa duunia kaks kertaa kovempaa kun muut. Hörpin jo haaleaa kahvia ja kuuntelin Kilon kuorsausta sohvalta, se sentään osasi ottaa iisisti. Eikä tämä masistelu mitään auttaisi, ajattelin. Napsautin kahvinkeittimen pois päältä, raahustin vaatehuoneeseen vaihtamaan tallikamoja päälle. Nappasin hyllyltä uudet ratsastushousut jotka oli eilen hakenut Seinäjoen Prisman pakettiautomaatista. Sisäinen materialistini hyppi riemusta ja uusien housujen pukeminen sai mulle heti paremman fiiliksen. Ai että miten ihminen osaakin olla turhamainen. Mut pienikin ilo tämän tasasen harmaan fiiliksen keskelle oli tervetullutta.

Hopiavuoressa oli vilinää. Mulla ei ollut tippaakaan sosiaalinen oli ja jopa hieman ahdisti se määrä tuntemattomia tyyppejä. Varsinkin kun itse oli ”se uusi”. Se, jota seurailtiin sivusilmällä ja jolle puhuttiin kuin pikkulapselle. Pääsin Lexin karsinan kohdalle ja mun ohi pyyhälsi hopeapäinen teinityttö, se oli kuin tulta ja tappuraa siinä viipottaessaan. Onneksi se ei pysähtynyt mun kohdalle edes tervehtimään, en olisi jaksanut esittää kiinnostunutta vieraiden huolia kuunnellen tässä mielentilassa. Huomasin että viereisessä karsinassa hääräsi nainen tumman puoliverisen parissa. Se ei varmaan huomannut mua tässä, joten en turhaan käynyt sitä häiritsemäänkään. Astuin vähin äänin Lexin karsinaan ja tervehdin oria. Se katseli minua karsinan nurkasta ja puhisi hiljaa. Lämmin ilma sen sieraimista kutitteli mun käsiä kun silittelin sen pehmeää turpaa.

”Mä tiiän, mä tiiän” sanoin sille melkein kuiskaten ja raaputin Lexiä otsasta. Jäin hetkeksi rapsuttelemaan oria ja kuuntelin tallin ääniä. Joku hevonen kolkutteli ovea kaviollaan, liekö kyllästynyt vai vaan huonotapainen. Kauempaa käytävällä kuulin kahden miehen keskustelevan jonkun tamman uusista kengistä ja kuuntelin miten he suunnittelivat sopivaa aikaa kengittäjän seuraavalle käynnille. Kuuntelin kuinka viereisen karsinan nainen höpötteli hevoselleen. En saanut sanoista selvää mutta äänensävy oli lämmin, rakastava. Suukotin Lexiä poskelle ja olin lähdössä hakemaan orin harjoja kaapista, mutta naapurikarsinan nainen astui samalla sekunilla ulos karsinasta kuin minäkin. Katseemme kohtasivat ja molempien kasvoille piirtyi lievästi säikähtänyt ilme, nainen ei varmasti ollut tajunnut mun läsnäoloa.


”Moi, Agnes”, päätin esitellä itseni ensin ja ojensin käteni naista kohti.
”Sonja Tähdistö, tervetuloa”, nainen esitteli itsensä virallisen kaavan mukaan, hiukan jäykkä hymy kasvoillaan. Sonja oli huikean pitkä ja hoikka ja sen tummanruskeat silmät porautui sieluun asti.
”Te taisitte pari päivää sitten muuttaa tänne?” Sonja jatkoi smalltalkia. Vastasin myöntävästi ja kerroin että olin muuttanut töiden perässä Seinäjoelle. Keskustelu kääntyi nopeasti hevosiin ja Hopiavuoreen, Sonjan kertoi omasta ruunastaan Salierista ja minä Lexistä. En hirveästi perustanut jonninjoutavasta smalltalkista tänään, mutta Sonjan kanssa oli yllättävän mukava keskustella. Keskustelu soljui luontevasti eteenpäin ja katkesi vasta kun meidät keskeytti nuorempi brunette.
”No, mennäänkö jo?” nuori neiti keskeytti virnuillen.
”Joo mennään vain, puen Salierille vaan suitset niin olen valmis”, Sonja vastasi tälle. Nellyksi esittäytynyt nainen kätteli minua riuskalla kädenpuristuksella esitellessään itsensä.
”Ollaan menossa maneesiin just, ootko sä tulossa kans”, Nelly kysyi hyvin suorasukaisesti ja kiertelemättä. Vähän siihen sävyyn, että onko sun pakko tulla mukaan.
”Emmä, kelasin mennä maastoon käppäilemään”, vastasin nopeasti Nellylle joka kuittasi vastaukseni nopealla ookoolla ennenkuin hävisi takaisin tallin toiseen päähän.

Sonja oli tällä välin suitsinut Salierin ja huikkasi hymyillen heipat kun lähti ruunansa kanssa pihalle. Hitto, miks just tänään näin paljon sosiaalista kanssakäymistä. Toivoin vaan etten antanut täysin mulkkua kuvaa itsestäni. Sonjan kanssa juttu kyllä luisti ja sen kanssa lähtisin mielellään treenaamaan. Nyt kuitenkin pääsin suunnitelmieni mukaisesti lähtemään yksin maastoon tuulettamaan päätä. Lähdin vihdoin kaapille hakemaan Lexin harjoja jotta pääsisin lähtemään ennenkuin ilta alkaisi hämärtyä. Ei tässä pitkää lenkkiä kerkeä enää tekemään, mutta pienikin kierros metsässä helpottaisi oloa just nyt.

2.3.2020 - Hopiavuori

Viimeset pari kuukautta oli mennyt kuin sumussa. Työhakemuksia, videohaastatteluja ja Skypejä. Sit vihdoin tärppäsi sen parin kuukauden härdellin jälkeen. Asiakkuuspäällikön pesti hyvällä palkalla ja vielä paremmilla eduilla. Ettei olisi liian täydellistä niin paikka oli autokaupassa, Seinäjoella. Autot ei ollut mun intohimo eikä Seinäjoki ollut mulle the place to be, mutta kaikkeahan tulis kokeilla joten mä otin pestin vastaan ja aloin pakkaamaan. Tai no pakkaamaan ja pakkaamaan, ei mun paluusta Suomeen ollut kun puol vuotta joten suurin osa kamoista oli edelleen kasseissa vaatehuoneen perällä. Lexille mä olin löytänyt tallipaikan läheltä Seinäjokea Otsonmäestä, ihan mukavan oloisesta yksityistallista josta oli just vapautunut karsinapaikka. Siitä paikasta tuli kuvien perusteella hyvä fiilis ja omistajan kanssa käydyt puhelinkeskustelut sai mut vakuuttumaan että paikkaa pyöritti ihan täysjärkinen tyyppi. Hevosihmiset kun helposti tuppaa olemaan kaikkea muuta kun täysjärkisiä, joten tämän paikan löytyminen tuntui lottovoitolta.

"Ollaan vartin päästä siellä. Joo. Joo on. Joo mä sanon, heidå!" Äiti. Soitteli huolissaan miten matka sujuu, oliko mulla uudessa kämpässä jo sähköt (???) ja käski sanoa Kilolle terkkuja. Koira veteli sikeitä kotona joten terveiset sai odottaa siihen asti että mä pääsisin myös kotiin. Lex oli matkustanut kauniisti koko matkan, puolessa välissä hengähdystauolla se pöhisi ja muljautteli silmiään tapansa mukaan. Ei se tykännyt matkustaa, mutta onneksi sen luonteelle ei sovi protestointi joten se tyytyi silmiensä pyörittelyyn järjestämättä sen suurempaa showta. Ohi vilisevät maisemat alkoivat näyttää yhä enemmän landelle ja juuri ohittamani kyltin mukaan saavuimme Otsonmäelle.

Kello oli hiukan yli puolenpäivän kun kaarsin Hopiavuoren pihatielle. Harmaa pilvikerros peitti koko taivaan eikä auringosta ollut tietoakaan ja viiltävän kylmä tuuli heilutteli pihamaan koivujen latvoja. Jätin auton parkkiin suoraan tallin eteen ja huomasin salskean miehen valuvan tallin pihalle, se oli varmasti Eetu. Mies oli todellisen hevosmiehen näköinen chapseineen ja buutseineen. Muistutti etäisesti Marcia joka oli meillä töissä Peterin laukkatilalla. Ravistin Peterin nopeasti pois mielestäni ja hyppäsin ulos autosta tervehtiäkseni miestä.

"Moro, sori kun ollaan vähän myöhässä. Piti tehdä yks ekstrapysähdys tossa Parkanon kohalla" selostin miehelle joka katseli mua vähän oudoksuen. Jännä suhtautuminen uusiin asiakkaisiin.
"Tota, sä etsit varmaan Eetua. Mä oon Jarmo, tai Jake. Bee. Jake B. Tervetuloo nyt kuitenkin" mies takelteli ja ojensi kätensä mua kohti.
"Ai hitto, olin ihan varma että sä olit paikan pitäjä" vastasin naureskellen ja kättelin miestä kiitellen tervetulotoivotuksesta.

Jarmo kertoi nähneensä Eetun tallissa hääräämässä ja ohjasi mut tallin pääoville ennenkuin lähti takaisin tarhojen suuntaan. Heti kun astuin talliin kuulin matalaa hörinää, se oli kaunis mustavalkoinen tamma joka toivotti mut ilmesesti tervetulleeksi. Tai kerjäsi herkkuja, who knows. Pysyttelen ennemmin ekassa ajatuksessa. En voinut vastustaa kiusausta jäädä hieman rapsuttelemaan tammaa kun se niin kauniisti töllötti mua karsinastaan.

"Terve, mahatkohan olla Agnes?" joku tervehti mua tallin käytävän perältä. Vaaleahiuksinen mies käveli reippain askelin mua kohti leveä hymy naamallaan. Sen OLI OLTAVA Eetu.
"Eetu Hopiavuori, päivää vaan" mies jatkoi ja kätteli vahvalla kädenpuristuksella.
"Agnes Svartbacka, moi. Etinkin sua pihalta, tultiin vähän myöhässä aikataulusta perille" kerroin Eetulle ja jätin tietoisesti kertomatta että olin aiemmin sekoittanut hänet Jakeen. Ei sen tarvinnut tietää.

Eetu esitteli ystävällisesti koko tallin joka kolkan, kertoi asukkaista ja niiden omistajista. Olin ymmälläni kuinka hyvin se tunsi asiakkaansa. Ja hyvällä tavalla ymmälläni, se selkeesti välitti paikasta muutenkin kun bisnesmielessä. Lopulta mies näytti missä Lexin karsina on ja mihin sen kamat voisi roudata. Eetu myös tarjoutui tulla avuksi purkamaan Lexiä trailerista ja tartuin tarjoukseen mielihyvin. Kävelimme pihalle traikulle, kurkkasin sivuovesta että Lex on ihan ok. Ori mulkoili ja puhisi, eli all good. Laskimme lastaussillan Eetun kanssa ja kömmin vaihtamaan Lexille suitset päähän. Tultiin ulos hieman ryminällä mutta ilman haavereita. Raudikon lämmin hengitys höyrysi kun se pöhisi keskellä Hopiavuoren pihamaata, se pönötti kuin patsas ja pällisteli uutta ympäristöä.

"Kiitti avusta, mä jään hetkeks talutteleen tätä tähän pihalle" kiitin Eetua joka vain nyökkäsi vienosti hymyillen, heilautti kättään ja kääntyi kannoillaan takaisin tallin lämpöön.

"Ota vaan iisisti, lupaan että tää oli viimenen muutto nyt hetkeen" höpötin orille ja lähdin taluttamaan sitä tietä pitkin kohti kenttää. Aurinko kurkisteli vihdoin paksun pilvipeiton takaa ja huomasin että annoin itseni pitkästä aikaa rentoutua kunnolla. Hengähdin syvään ja rapsuttelin Lexiä harjan juuresta, eiköhän me täällä viihdyttäisi.

28.2.2020 - Helmikuinen winter wonderland

Me oltiin Lexin kanssa oltu nyt pari viikkoa Suomessa. Sain käyttööni isän sijoitusasunnon Turun keskustasta joka oli just jäänyt tyhjilleen ja Lexin sain tuttujen talliin. Koko härdelli suju niin kivuttomasti et väkisin odotin jotain väistämätöntä pahaa joka iskis nurkan takaa. Turku kuitenkin tympi mua suunnattomasti. Piti päästä jonnekin muualle, kauemmas tutuista kuvioista. Helsingissä olis yks duunitarjous mut pääkaupungin hälinä ei innostanut. "Mä haluun keskelle mettää. Pikkuseen mökkiin vaikka kantovedellä, ihan sama" avauduin äidille puhelimessa. Äiti nauroi kepeästi, niin se teki aina kun väläyttelin mun ideoita. Se nauroi just samalla kepeydellä sillonkin, kun ilmotin et lähen jenkkeihin. Ja miten siinä kävikään.

Lex seisoi karsinan perimmäisessä nurkassa ja mulkoili mua epäluuloisesti. Ori viestitti melko selvästi ettei ollut täysin tyytyväinen muuttoon. Tai Suomeen. Loskapaska ja kylmä viima eivät kyllä olleet omaankaan mieleen, odotin että Suomessa olisi ollut vastassa oikea winter wonderland mutta helmikuinen keli oli kaikkea muuta. Loskaa ei pahemmin ollut mutta jumalattoman kylmä viima joka puudutti naaman muutamassa minuutissa. Puin mulkoilevalle raudikolle suitset ja juoksutusvyön, nappasin mukaani liinan ja lähdin kohti maneesia säpsyilevä Lex fölissä.

Pelkkä kielen naksautus sai Lexin liikkeelle. Se liikkui ihan kivasti, mut oli selkeesti super jäykkä. "Täytyyki tilata Haukkola hieromaan" suunnittelin ja vaihdoin Lexin suuntaa. Maiskuttelin ja yritin saada siitä lisää liikettä esiin, se ei käyttänyt selkäänsä ollenkaan vaan suti menemään. Ei tän ollut kyllä tarkotuskaan olla mikään treeni, kuhan tulin purkaan Lexin energiaa. Ei sillä ees ollut just nyt väliä kulkiko se miten, kuhan kulki.

Kännykkä surisi takin taskussa. "Peter" ajattelin välittömästi. Ja sehän se oli. "Miss u baby, r u okay? xx" mies runoili Whatsapp-viestissä, sydänhymiöiden kera. Huokaisin ääneen, luin viestin ja tungin puhelimen takaisin taskuuni. Mä olin tehnyt miehelle selväksi että meidän liitto oli tosissaan ohi, enkä mä kaivannut takasin. Se oli mun vanhemmiltakin saanut urkittua mun osoitteen ja jollain ilveellä oli tilannut ruusuja mun ovelle. Huokaisin uudestaan pelkästään ajatellessani miestä. Hidastin Lexin käyntiin ja aloin kävelemään sen kanssa maneesia ympäri. Ori oli rauhoittunut kun pääsi purkaan energiaansa ja käppäili rentona mun vierellä. Kyllähän se reagoi jokaiseen kopaukseen ja kolahdukseen, mutta vain mulkaisemalla ääntä kohti. Tämä saisi riittää tälle iltaa. Nappasin puhelimen taskustani, avasin Woltin ja näpytin ajastetun tilauksen intialaisesta raflasta niin, että ruokalähetti olisi kotiovella samoihin aikoihin kun pääsisin tallilta kotiin.

20.2.2020 - "He's called Balenciaga, like your bags"

Koti-ikävä oli painanut mun mieltä jo jonkin aikaa ja Peter oli tarttunut tuumasta toimeen sitä helpottaakseen. Ja milläpä muullakaan kun luksuslahjoilla. Tai tällä kertaa yhdellä, varmasti kalleimmalla lahjalla mitä se mulle oli hankkinut. Alkuaikoina olin ekstaasissa kaikista luksustuotteista mitä Peter mulle roudasi kotiin, oli luksuslaukkuja ja vaatteita, koruja ynnä muita. Kukapa nainen ei olisi otettu ja onnessaan siitä kohtelusta? Peter oli korviansa myöden rakastanut ja niin olin mäkin, mutta vuodet eivät olleet kohdelleet suhdetta hyvin ja viimeisen vuoden aikana meidän suhde oli viilentynyt entisestään. Kumpikaan ei osannut tehdä asialle mitään ja elettiin kuin kaikki olisi ollut edelleen ok vaikka molemmat tiedostettiin ettei homma voi jatkua näin.

No, palatakseni siihen lahjaan. Kalleimpaan ja upeimpaan lahjaan mitä toi mies oli mulle koskaan ostanut. Hevosen. Meillähän oli talli täynnä Peterin laukkahevosia ja muutamia puoliverisiä. Mun oma innostus ratsastamiseen oli jo ehtinyt hiipua kun pyörittelin meidän firman bisneksiä eikä hevosille ollut aikaa. Tunsin ne kaikki paperilla oikein hyvin, mutta en edes muista koska olisin itse istunut satulassa. Mutta Peter oli nyt hommannut mulle oman, kiiltävän puoliverisen.

"It is a Finnish warmblood, to ease your homesickness" Peter hehkutti talutellessaan nuorta oria ympäri tallipihaa. Olihan se hieno, karva kiilsi auringon alla punaisen ja ruskean sävyissä ja vaaleat jouhet säihkyivät kullanvärisinä. Ori vaikutti säikähtäeeltä, se pyöritteli silmiään ja pöhisi epävarman oloisena. "He's called Balenciaga just like your bags" mies jatkoi naureskellen, itsevarman oloisena että oli löytänyt jotain joka satavarmasti korjaisi meidän suhteen. Little did he know, Lex oli ensimmäinen sysäys kohti paluumuuttoa Suomeen.

Agnes Svartbacka

31 vuotias, syntynyt Turussa 24.4.1989
171 cm pitkä, vartalotyypiltään päärynä/kolmio
horoskoopiltaan härkä, persoonallisuustyyppi ENTJ
koulutukseltaan tradenomi, työskentelee asiakkuuspäällikkönä
asuu rivarissa koiransa Kilon kanssa

© Pexels / Dominika Roseclay     © Pexels / Dominika Roseclay    

Mä olen Agnes Svartbacka, tutummin Nessa. Lapsena mä olin Ankku mutta jenkeissä ne ei sitä osannut lausua eikä Agneskaan sopinut niiden suuhun niin siellä musta tuli Nessa. Koko nuoruuteni asuin Turussa, Hirvensalossa, kunnon elitisti-alueella. Mun vanhemmat, Henrik ja Tia, keskitty menestymään yrityksensä parissa ja mulle hankittiin hevosia korvaamaan menetettyä aikaa vanhempien kanssa. Näin semi kunnianhimoisena tyyppinä aloin tietenkin kilpailemaan, ihan hyvin menestyenkin. Luin itteni sitten tradenomiksi ja tein erilaisia pestejä start-upeissa. Ja sitten kuvioihin tuli Peter, mun ex-aviomies. Salamarakastuminen, muutto jenkkeihin sen laukkatilalle ja prinsessahäät. Me elettiin Peterin kanssa luksuselämää sen jäätävällä omaisuudella ja rakastettiin toisiamme palavasti. Aika täydellinen stoori, eikö? Raha ei tuo onnea eikä meidän suhde toiminut, 7 vuoden liiton jälkeen mä pakkasin mun kamat Luikan laukkuihin ja palasin maitojunalla Suomeen. Tässä mun tarina teille tiivistettynä, varsågod.

Ensivaikutelma Nessasta on helposti koppava. Naisella on usein vahva mielipide asiaan kuin asiaan ja jää harvoin taka-alalle keskusteluissa. Todella ujot tyypit jäävät naisen varjoon ja kierolla tavalla tämä myös nauttii siitä. Nessa on luontainen johtaja ja rakastaa olla ohjissa, olipa kyse keskustelusta kahvilan sisustuksesta tai kansainvälisen firman strategiapalaverista. Mutta kaiken tämän alla on introvertti, joka kauheasti yrittää olla ekstrovertti. Voisi melkein sanoa että Nessalla on kaksi vaihdetta, täysi introvertti tai hyvinkin sosiaalisesti lahjakas tyyppi. Nessa on myös yltiöystävällinen ja empaattinen ystävilleen ja eläimille. Jos olisi mahdollista niin Nessa pelastaisi jokaisen kodittoman eläimen ja rämpisi päivät läpeensä metsissä istuttamassa puita. Myös tutut ihmiset saavat osansa naisen lämpimästä puolesta, mutta vieraille Nessa esittäytyy helposti todella kylmänä ja koppavana tyyppinä. Parhaiten nainen tulee toimeen sellaisten tyyppien kanssa jotka jakavat samoja arvoja, arvostavat eläimiä ja eivätkä jää naisen jalkoihin keskustellessa.

Jenkeissä Nessa asui ex-aviomiehensä Peterin kanssa melkein 7 vuotta. Pari rakastui Nessan lomaillessa Losissa kun he tapasivat paikallisessa hevostapahtumassa. Pikahäät ja Nessalle viisumi. Ensimmäiset vuodet olivat kuin suoraan sadusta, mutta ei sitä oltu tehty kestämään. Peterin laukkatallibisneksen paperihommat vyöryivät Nessan niskoille yhä enemmän ja rakkaus rakoili. Peter ei halunnut uskoa suhteen loppuvan joten tämä osti Nessalle Lexin. Tuo tosiaan kuvitteli, että suomalainen puoliverinen helpottaisi suomalaisen naisen kaipuuta kotimaahansa. Oh dear. Nessa pakkasi kimpsut ja kampsut sekä Lexin lentokoneeseen ja liihotti takaisin Suomeen jättäen Peterin ja luksuselämän taakseen.

Nessan vaatetyyliä voisi kuvailla hienostuneeksi hipsteriksi. Vaatekaapista löytyy designklassikoita kuten Marimekkoa sekä kirppiksiltä haalittuja farkkuja ja neuleita. Rento mutta siisti arkityyli pitää usein sisällään momjeansit ja villapaidan, jalassa Martensit tai Vansit. Tallilla naisen päällä on usein laadukkaat merkkivaatteet jotka tämä on todennut rahan arvoisiksi ja kestäviksi. Kasvoilla on usein kevyt meikkipohja, silmissä aina rajaukset. Sen lisäksi hieman ripsiväriä ja paksuihin kulmakarvoihin harjattu kulmageeliä jotta ne ovat ojossa. Hiukset ovat luonnostaan lähes mustat ja aina leikattu pitkäksi polkaksi. Useimmiten hiukset ovat auki tai otsatukka nostettu nutturalle päälaelle.

Kioto, "Kilo"

           

Kioto - eli Kilo - on kolmevuotias bullymix-uros jonka Nessa adoptoi vielä Amerikassa asuessaan. Kilo oli edellisen perheen toimesta jätetty heti kun se oli kasvanut söpön pennun mitoista ulos. "Perus jenkit" tuumasi Nessa ja otti silloin vuoden vanhan urospennun mukaansa tarhalta. Kilo on perus bully, elämäniloinen ja täynnä rakkautta. Jenkeissä se oli koko elämänsä asunut muiden koirien kanssa ja nyt kastroinnin jälkeen tulee edelleen hienosti toimeen muiden kanssa pienen tutustuttamisen jälkeen. Seuraa Nessaa kuin hai laivaa eikä suurempikaan häiriö saa sitä jättämään naista silmistään. Erittäin hauskanen tyyppi joka hurmaa varmasti kaikki, jopa Nessan äiti joka ei koirista perusta on ottanut Kilon osaksi perhettä. Kilon lempijuttuja on rallattelu hevosen perässä maastossa ja springpolessa roikkuminen. Ihan ykkösjuttu on kuitenkin Nessan kainalossa makoilu kotisohvalla